Aurinkovoimala vihittiin käyttöön Hakkilassa

Aurinkovoimala Hub logistics

HUB logistics -konserni pyrkii jatkuvasti kohti vähäpäästöistä tulevaisuutta. Tämä on nähtävissä niin ajokalustossa kuin sähkönkulutuksen tiiviissä seuraamisessa. Suuri askel päästötavoitteen saavuttamiseksi otettiin 9. päivä tammikuuta, kun Vantaan Hakkilan logistiikkakeskuksen aurinkovoimala vihittiin käyttöön HUBin ja energiayhtiö Helenin toimesta.

 

Hakkilan logistiikkakeskuksen kattopinta-ala on 20 000 neliötä. Tilaa riittää vajaalle kuudellesadalle aurinkopaneelille.

Toimipisteen katolle asennetut 560 yksittäistä aurinkopaneelia keräävät puhdasta energiaa jopa 125 000 kilowattituntia vuodessa. Lukema vastaa noin kuuden kohtuullisen kokoisen omakotitalon vuosikulutusta, ja voimalasta saatavat hyödyt kattavat 10-20 prosenttia koko logistiikkakeskuksen kulutuksesta. Kesäisin ja säiden salliessa voidaan Hakkilassa kulutuksen sijaan tuottaa energiaa.

Aurinkovoimala kehitettiin ja toteutettiin käsikädessä uuden logistiikkakeskuksen rakentamisen yhteydessä. Yhteistyökumppaniksi valikoitui mittavan tarjouskierroksen päätteeksi Helen Oy. Paneelien asentaminen hoitui kuukaudessa ja ensimmäiset aurinkosähköt saatiin Hakkilaan marraskuun lopulla.

Logistiikkakeskuksen erikoisuutena toimii sähkön varastointijärjestelmä, joka toteutettiin yhteistyössä Helenin ja Tekesin kanssa. Järjestelmän ansiosta käyttämätön energia varastoidaan myöhempää hyödyntämistä varten keskuksessa sijaitseviin akkuihin. Helenin mukaan HUB on ensimmäinen suomalainen yksityisyritys, joka ottaa kyseisen akkujärjestelmän käyttöönsä.

Luovutustilaisuuden henkilörosteri: Ilmarisen Jan Trygg, Aku Kinnari ja Atte Kallio Heleniltä sekä HUBin toimitusjohtaja Aarno Törmälä.

Vihreää energiateknologiaa on tulevaisuudessa tarkoitus soveltaa myös muihin tuleviin toimipisteisiin, joissa HUB on rakennusvaiheessa mukana.

– Tämä on hienoa aikaa yrittämiselle, kommentoi toimitusjohtaja Aarno Törmälä. – Meillä on teknologia, joka mahdollistaa vaikka mitä. Vain mielikuvitus on rajana.

Ja seuraavaksi tarvitaankin vain hieman lisää aurinkoisia ilmoja.

Pyrimme siihen, että pystyisimme itse seuraamaan ja kontrolloimaan sähkönkulutusta, Törmälä kertoo. Tätä helpottaa keskuksen sisätiloista löytyvä näyttö, jolta energiatuotantoa voidaan seurata reaaliaikaisesti.

Lue lisää HUBin arvoista!

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top