Blogi: Kolme trendiä, jotka tulevat muuttamaan logistiikkaa 2020-luvulla

trendiä jotka tulevat muuttamaan logistiikkaa 2020

Tammikuu on ollut yleisesti aikaa, jolloin internet täyttyy tulevaisuutta jännittyneenä odottavien ennustajien spekulaatioista siitä, mitä uutta alkanut vuosi tai vuosikymmen tuo tullessaan logistiikka-alalle. Viime vuosina nämä listaukset ovat tosin sisältäneet enemmän tai vähemmän samoja toistuvia termejä teknologisista innovaatiosta ja trendeistä. Miksi näin on? Miksei näitä trendejä olla jo saatu hyödynnettyä laajemmin käytännössä?

Kaikille lienee tuttu vanha sanonta vain muutos on pysyvää. Logistiikan muutos on ollut voimakasta, mutta samalla se ei ole tapahtunut aivan odottamallamme tavalla. Sen huomaa joka tammikuussa, kun kaikki alaamme käsittelevät mediat julkaiset listauksensa uuden vuoden odotetuimmista muutosilmiöistä – yleensä samoista kuin viime vuonnakin.

Erilaisten innovaatioiden hypetys on valtavaa, mutta niiden siirtäminen käytäntöön ei tunnu tapahtuvan hyökyaaltona vaan ennemmin pisaroittain. Mitä siis on odotettavissa seuraavalta vuosikymmeneltä? Listasimme alle muutamia omia ehdotuksiamme sekä tarkennuksia tulevien vuosien kehityssuunniksi. Isossa kuvassa mikään luetelluista pointeista tuskin yllättää, mutta pyrimme nostamaan esille mielenkiintoisia trendien sisäisiä tendenssejä.

Asiantuntijatiimimme analysoivat listauksen jälkeen mahdollisia hidastavia tekijöitä näiden innovaatioiden yleistymiselle.

1. Tekoäly, koneoppiminen ja kevytautomaatio

Koska kuluttajien vaatimukset ovat lisääntyneet, on toimitusketjuihin kohdistuva stressi moninkertaistunut viimeisten vuosien aikana. Tämä pakottaa yritykset sijoittamaan myös jatkossa varastotoimintojen automatisointiin, tuli kyseeseen sitten cobotit, vihivaunut tai kokonaisvaltaisemmat varastoautomaatioratkaisut.

Esimerkiksi International Data Corporation kertoi ennustuksessaan, että vuoteen 2023 mennessä 60% kahdestatuhannesta maailman suurimmasta teollisuusyrityksestä on investoinut tekoälyä käyttävään prosessiautomaatioon. Vastaavasti samaan vuoteen mennessä 65% kaikista varastoaktiviteeteista tulee käyttämään jonkinlaista robotiikkaa sekä tilannedatan analytiikkaa varastojen optimointiin, kapasiteetin lisäämiseen ja työtilausten käsittelyajan leikkaamiseen.

Tulevaisuudessa toimitusketjut eivät ole enää pelkkiä ketjuja, vaan monimutkaisia verkostoja täynnä muuttujia. Sirpaloitunut tiedonsiirto erilaisten järjestelmien välillä vaatii tekoälyä sekä koneoppimista käyttävää ohjelmistoa.

Esimerkiksi itseoppiva ohjelmistorobotti voi tulevaisuudessa murskata elintärkeän datan tai jopa hallita koko yrityksen laskutusta. Uskomme että oppiva, ennakoiva ja merkittävästi nykyistä tarkempi tiedonsiirtäminen sekä sen käsittely kehittyvät vuosikymmenen aikana koskemaan koko toimitusketjua.

Me jaamme käsityksen siitä, että kevyt, monikäyttöinen ja joustava automaatio, kuten cobotit, tulevat yleistymään samalla, kun niiden käyttötarkoitukset ja sovellusmahdollisuudet monipuolistuvat. Tämä tulee muuttamaan logistiikan rakennetta pysyvästi viimeistään siinä vaiheessa, kun cobottien kaltaiset ratkaisut ovat kustannustehokkaita ja helposti käyttöönotettavia myös pienemmille yrityksille. Uskommekin, että järjestelmien ja automaation tehokas hyödyntäminen materiaalivirran tukena on alallamme selviytymisen elinehto tulevalla vuosikymmenellä.

Lue lisää automaattivarastopalvelustamme!

 

Kolme trendiä, jotka tulevat muuttamaan logistiikkaa 2020-luvulla: Automaatio

2. Vihreä logistiikka

Kuluttajien kasvavat vaatimukset sekä ympäristölainsäädäntö ajavat yrityksiä panostamaan vielä hanakammin kestävään kehitykseen toimitusketjun jokaisessa vaiheessa. Tämä koskee myös logistiikkaa.

Siksi lukemattomat logistiikkafirmat, HUB mukaan luettuna, ovat ottaneet käyttöönsä kestävän kehityksen mukaisen strategian, jolla pyritään ympäristön, ekonomian ja yhteisön mahdollisimman vähäiseen kuormitukseen. Tämä johtaa toimitusketjujen jatkuvaan optimointiin, etenkin pakkausmateriaalien käytössä ja kuljetusratkaisuissa.

Me HUBilla uskomme, että vihreät kuljetukset eivät ole ainoa kehittämistä vaativa kohde logistiikassa. Uskomme, että toimitusketju, mukaan luettuna tuotanto, jatkaa vastuullisuuden ja ympäristöystävällisen ideologian tuomista käytäntöön. Tällöin pelkkä kuljettaminen ei ole tarkastelun alla, vaan myös se, missä tuotteet tuotetaan ja mikä niiden kuljetusreitti on koko globaalia vihreyttä ja ekologisuutta ajatellen. Erilaiset kuljetusratkaisut ovat merkittävä vihreän logistiikan kehityssuunta, kun ne toteutettuna oikeassa paikassa ja oikeaan tarpeeseen.

Mutta mitä vihreä logistiikka tarkalleen ottaen on ja mitä se pitää sisällään? Koska termiä ei ole vielä vedenpitävästi määritelty, se voi käsittää hyvinkin laajan kirjon erilaisia tekoja tai arvoihin viittaavia toimia. Ympäristölainsäädännön muuttuessa tilanne saattaa olla toinen. Tulevaisuudessa rajoitukset ja pakotteet antavat vihreälle logistiikalle tarkat määritelmät ja velvoittavat yritykset uudistamaan logistisia prosessejaan ympäristöystävällisempään suuntaan.

Esimerkiksi kiinalainen verkkokauppajätti Alibaba kohautti maailmaa lanseeraamalla Green Logistics 2020 -projektin, jonka tarkoituksena on muun muassa parantaa käytettyjen materiaalien kierrätystä, pakkausratkaisuja sekä toimitusreittien optimointia. Useat suuryritykset ovat seuraamassa Alibaban näyttämää mallia.

Tutustu HUB:n vastuullisuuteen!

 

3. Joustava logistiikka

Markkinatilanteet muuttuvat nopeasti. Toimituskapasiteetin tulee kyetä supistumaan, laajentumaan ja kohdentumaan tarvittaessa. Samaa tulee siis odottaa myös logistiikalta. Jotta yritys säästyisi liiallisilta kustannuksilta, tulee logistiikan pystyä mukautumaan markkinatilanteen eri vaihteluihin, pitäen samalla yllä parasta asiakaskokemusta.

Joustavuutta hankitaan minimoimalla kiinteitä kustannuksia, kuten varastotiloja, kalustoa sekä pitkän ajan investointeja. Tulevaisuudessa joustavuutta tulee auttamaan teknologiset elementit, kuten tarkempi analytiikka vaihteluiden ennustamisessa. Yksi suosituimmista joustavan logistiikan saavuttamiskeinoista on kolmansien osapuolten tarjoamien palveluiden käyttö.

Logistiikan joustavuutta edistää myös toimitusketjujen nopeus ympäri maailmaa. Yhdistämällä toimitusketjun analytiikka, ekologiset ja tarpeeseen soveltuvat logistiikan konseptit, sekä varastossa olevien tuotteiden määrän ja arvon optimointi, saadaan yritysten tarvitsemat logistiikan palvelut kehitettyä merkittävästi eteenpäin seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Lue lisää sisälogistiikan ratkaisuista!

 

Ennustuksista käytäntöön – mikä siinä kestää?

Varsinkin ensimmäisen trendin perusteella useat teistä voivat kysyä itseltään, miltä vuodelta tämä lista oikein on peräisin? Yllä lueteltujen ”kuumien trendien” ja niihin sisältyvien innovaatioiden, kuten automaation, digitalisaation, Big Datan ja Internet of Thingsin, yleistyminen ovat pyörineet erilaisissa ennusteissa jo vuosia.

Mikä siis hidastaa niiden valtavirtaistumista? Tässä muutamia spekulatiivisia vastauksia.

Vaikka logistiikka on erittäin kilpailtu ala, ei suuria mullistuksia tapahdu yhdessä yössä. Uudistukset leviävät pieninä askelina ennemmin kuin suurina harppauksina, mutta jatkuvasti kiristyvät ja tiukentuvat ekologisuusvaatimukset tulevat logistiikan jokaiselle osa-alueelle, jolloin investoinnit muuttuvat välttämättömiksi kaikille toimijoille.

Uudet teknologiat ovat vielä verrattain kalliita ja soveltumattomia kaikkiin tehtäviin. Tällöin riskien suuruus tuntuu kohtuuttomalta ja hallitsemattomalta liiketoiminnan kannalta. Toisin sanoen teknologian kustannukset ja riskit mahdollisiin hyötyihin verrattuna eivät välttämättä ole vielä sillä tasolla, että niihin sijoittaminen olisi kannattavaa.

Ajan myötä näiden ratkaisujen standardisointi johtaa kuitenkin investointihintojen alenemiseen, joka puolestaan tekee niistä sopivia ratkaisuja myös pienyrityksille. Helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti käyttöönotettavat teknologiat tulevat varmasti saavutettavammiksi lähitulevaisuudessa, unohtamatta yritysten liiketoiminnalle mahdollisten riskien pienentymistä.

Logistiikkakumppanin hankkimista harkitsevien on siis syytä suunnata katseensa tulevaisuuteen. Olisiko kannattavaa valita kumppanikseen yritys, joka on jo askeleen kilpailuaan edellä näiden innovaatioiden käyttöönotossa? Olisiko parempi luottaa sellaiseen kumppaniin, jolla on jo kokemusta kaikista yllä mainituista trendeistä?

HUB-tiimi

Jaa tämä juttu.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Scroll to Top